PEX-putkien valmistusmenetelmiä ovat seuraavat: Engel-menetelmä, joka tunnetaan myös nimellä peroksidimenetelmä. Valmistusprosessissa käytetään silloitusväliaineperoksidia muodostamaan kemiallisia sidoksia polyeteenin pitkien molekyyliketjujen välille korkeassa lämpötilassa ja korkeassa paineessa. silloituksesta. Tämä silloitusmenetelmä on nimeltään PX-a. Silaanimenetelmä: Suulakepuristuksen aikana silaani sekoitetaan raaka-aineeseen. Polyeteeniketjut yhdistetään piimolekyyleihin ja luokitellaan PX-b:ksi; materiaalissa olevien antioksidanttien määrä on yksi tärkeimmistä putken käyttöikään vaikuttavista tekijöistä. Säteilymenetelmä: Polyeteeniä säteilytetään säteillä tai fysikaalisen ristisidoksen muodostamiseksi, jota kutsutaan PX-c:ksi; Atsomenetelmä: Ristisidos muodostetaan atsoväliaineen kautta, jota kutsutaan PX-d:ksi. kaupallinen tuotanto. Kaupalliset PEX-putket ovat tällä hetkellä kolme ensimmäistä, ja kolmen tyyppisten PEX-putkien suorituskyky ei ole täsmälleen sama, lähinnä lämmönkestävyyden (lämpolujuus), virumiskeston ja jännityshalkeilun kestävyyden osalta. Tiettyjä eroja on. Yleisesti ottaen makromolekyylirakenteessa kaksiulotteisen verkkorakenteen omaavien makromolekyylien lämpöliike on suhteellisen helppoa ja kolmiulotteisen runkorakenteen omaavien makromolekyylien lämpöliike on hieman vaikeampaa. PEXA:n makromolekyylejä hallitsevat kaksiulotteiset verkkorakenteet, kun taas PEXB:n ja PEXC:n makromolekyylejä hallitsevat kolmiulotteiset kehorakenteet. Siksi, kun samaa polyeteeniä käytetään perusmateriaalina ja silloitusaste on sama, PEXB:n ja PEXC:n lämmönkestävyys, virumisvastus ja jännitysmurtuman kestävyys ovat korkeammat kuin PEXA:n. PEXA:iden silloitusasteen lisääminen vähentää tätä eroa.
