Polyvinyylikloridi on lyhenne englanniksi PVC. Se on vinyylikloridimonomeerin (VCM) polymeeri, joka polymeroituu peroksidien, atsoyhdisteiden ja muiden initiaattoreiden avulla tai valon ja lämmön vaikutuksesta vapaiden radikaalien polymerointireaktiomekanismin mukaisesti. Vinyylikloridihomopolymeeriä ja vinyylikloridikopolymeeriä kutsutaan yhteisesti vinyylikloridihartsiksi.
PVC on valkoista jauhetta, jolla on amorfinen rakenne ja jossa on pieni haarautumisaste. Lasittumislämpötila on 77-90 ℃, ja se alkaa hajota noin 170 ℃. Sillä on huono valon- ja lämmönkestävyys. Hajoaminen tuottaa kloorivetyä, joka autokatalysoituu ja hajoaa edelleen aiheuttaen värimuutoksia, ja myös fysikaaliset ja mekaaniset ominaisuudet heikkenevät nopeasti. Käytännön sovelluksissa on lisättävä stabilointiaineita parantamaan lämmön ja valon kestävyyttä.
Teollisesti tuotetun PVC:n molekyylipaino on yleensä välillä 50 000 - 110 000. Sillä on suuri polydispersiteetti. Molekyylipaino kasvaa polymerointilämpötilan laskeessa. Sillä ei ole kiinteää sulamispistettä. Se alkaa pehmentyä 80-85 °C:ssa ja muuttuu viskoelastiseksi 130 °C:ssa. , 160～180℃ alkavat muuttua viskoosiksi nestetilaksi; sillä on hyvät mekaaniset ominaisuudet, vetolujuus on noin 60 MPa, iskulujuus on 5-10 kJ/m2 ja sillä on erinomaiset dielektriset ominaisuudet.
PVC oli aiemmin maailman' suurin yleiskäyttöisten muovien tuotanto, ja sillä on laaja valikoima sovelluksia. Sitä käytetään laajalti rakennusmateriaaleissa, teollisuustuotteissa, päivittäisissä tarpeissa, lattianahassa, lattialaatoissa, keinonahassa, putkissa, johdoissa ja kaapeleissa, pakkauskalvoissa, pulloissa, vaahtomateriaaleissa, tiivistysmateriaaleissa, kuiduissa jne.
